Aikaisemmat kolumnit

Täältä löytyvät Uudenmaan demarinuorten vanhat kolumnit menneiltä kuukausilta. Tervetuloa perehtymään ajatuksiin, sillä sana ei vanhene!

Helmikuun kolumni

  Nuoria ehdolla puoluekokousedustajiksi - käytä ääntäsi!

SDP:n 43. puoluekokous järjestetään Helsingissä 24. - 26.5. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin, joka kokoontuu kahden vuoden välein äänestämään puoluejohdosta ja vaikuttamaan puolueen politiikkaan ja linjaan. Puoluekokoukseen valitaan 500 varsinaista äänioikeutettua puoluekokousedustajaa nettiäänestyksellä 20.2. - 5.3.2012 tai postiäänestyksellä 12.3. – 26.3.2012. Äänioikeutettuja ovat kaikki jäsenmaksunsa maksaneet puolueen jäsenet.

Miksi on tärkeää äänestää nuoria puoluekokousedustajiksi? Demarinuoret ovat tulevaisuuden vastuunkantajia, joiden näkemys puolueen politiikkaan ja tulevaisuuteen on ehdottoman tärkeää. Vain nuorten kautta puolue voi todella uudistua ja edetä politiikan tyrskyissä. Puoluekokous on myös tärkeä tapahtuma verkostoitumiselle muiden puolueen aktiivien kanssa. Myös puolueeseen on nuorisojärjestön lisäksi oltava yhteyksissä.

Tukeakseen uusmaalaisia nuoria, alle 30-vuotiaita puoluekokousedustajia julkaisemme kaikki alueen nuoret ehdokkaat vaalinumeroineen nettisivuillamme. Äänestä oman vaaliyhtymäsi ehdokkaita ja vaikuta! Voit äänestää enintään niin montaa ehdokasta, kuin listalta valitaan.

Vantaan vaaliyhtymä

6 Viljami Kammonen, kansanedustaja avustaja. valtiot.yo, 24-vuotta
10 Kaarlo Kähärä, opiskelija, 18-vuotta
19 Tessa Olin, sosionomi, 30-vuotta
22 Väinö Pokki, opiskelija, 28-vuotta
23 Tiina-Maaria Päivinen, toimitusjohtaja, isännöitsijä, 30-vuotta
24 Taru Pääkkönen, opiskelija, 22-vuotta
27 Minna Räsänen, toimitussihteeri, 29-vuotta

Espoon ja Kauniaisten vaaliyhtymä

10 Laura Koivumäki, opiskelija, 24-vuotta
24 Tipsu Sollasvaara, lastenhoitaja, 23-vuotta

Keski-Uudenmaan vaaliyhtymä

4 Aleksanteri Gustafsson, opiskelija, 17-vuotta
19 Eemeli Peltonen, opiskelija, 17-vuotta
20 Vesa Piekkari, palvelumyyjä, 26-vuotta
25 Pekka Tuuri, opiskelija, hallintotiet. yo, 22-vuotta
26 Tuula Törmänen, oikeustieteen opiskelija, 23-vuotta

Länsi-Uudenmaan vaaliyhtymä

19 Joona Räsänen, opiskelija, 25-vuotta
 

Onnea puoluekokousvaaliin!
Taina Viikari, Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja
Eemeli Peltonen, Uudenmaan Demarinuorten varapuheenjohtaja

Tammikuun kolumni

  Uudenmaan Demarinuoret kohti uusia haasteita!

Uudenmaan Demarinuoret kokoontui keravanjärven rannalle 6. - 8.1. piirihallituksen voimin pohtimaan alkavan vuoden haasteita. Vuosi 2012 totisesti sisältää lukuisia mittelöitä - niin piirin kuin liitonkin tasolla. Haasteita piirin toimijoille tuovat liittokokous, presidentinvaalit, puoluekokous ja tietenkin lokakuun kunnallisvaalit. Nyt alkavana vuotena tovereita tarvitaan enemmän kuin koskaan ja yhteistyön merkitys korostuu!

Myös piirin jäsenlehti Junttapossu tulee ottamaan askeleita kohti parempaa sisältöä ja lukijoille mielekkäämpää ulkoasua. Sisältöön ja graafiseen asuun tullaan panostamaan niin uusien kuin vanhojenkin toverien voimin! Päätoimittajana vuonna 2012 aloittaa vantaalainen Anni Suvisuo.

Piirihallituksen järjestäytymiskokouksessa oli jaossa paljon vastuuta. Uusia vastuualueita ovat muun muassa AY - ja varainhankintavastaava, tapahtumavastaava, liittokokousvastaava sekä uusi mielenkiintoinen kunnallisvaalivastaava. Uudessa hallituksessa ei totisesti ole ainuttakaan vapaamatkustajaa - yhteistyö on silti avainsana ja kaikki piirin aktiivit tulevat tekemään hommia porukassa. Ketään ei jätetä yksin.

Puheenjohtajana jatkan luottavaisin mielin myös tänä vuonna ja rinnalleni piirin varapuheenjohtajaksi nousee uusi kasvo Eemeli Peltonen. Puheenjohtajisto takaa sen, että haasteidentäyteinen vuosi tulee olemaan hauska, tiukoista haasteista huolimatta.  Hymy pysyy huulilla ja meininki mukavana!

Mukavaa alkanutta vuotta 2012!

Taina Viikari

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja

Marraskuun kolumni

  Punamusta risti

Olin taannoin luennolla, jossa Punaisen Ristin työntekijät kertoivat
järjestön toiminnasta ja tavoista, joilla se auttaa niin Suomessa kuin
maailmallakin. Sen toimintakenttään kuuluvat esimerkiksi katastrofialueet,
kuten tsunamin jälkeinen Kaakkois-Aasia tai syrjäytymisvaarassa olevien
ihmisten auttaminen täällä kotimaassa.

Yksi Punaisen Ristin toimintamuoto on veren kerääminen. Se järjestää
verenluovutuspisteitä ympäri Suomea ja antaa osalle väestöä mahdollisuuden
luovuttaa verta sitä tarvitseville. Ajatus siitä, että ihmiset sankoin
joukoin luovuttaisivat vertaan, vaikkapa onnettomuuksien uhreille, on
loistava. Tuttavani, jotka säännöllisesti luovuttavat verta, ovat
ihailtavia. Vaikka itse olen antanut luvan käyttää elimiäni, jos niinkseen
tulee, en kuitenkaan ole koskaan luovuttanut verta. Enkä aio!

Mielestäni verenluovutustoiminnassa on yksi suuri epäkohta.
Iltapäivälehtien lööpit hehkuttavat jonkun Persun (anteeksi nyt vaan
yleistykseni) järkyttävän regressoituneita ja taliaivoisia homokommentteja,
joita ladellaan milloin istuntosalissa ja milloin sosiaalisessa mediassa.
Silti harvoin kiinnitetään huomiota siihen, että yksi suurimmista Suomessa
toimivista järjestöistä syrjii homoseksuaaleja samalla tavalla, ellei jopa
pahemmin.

Jos olet mies ja homoseksuaali, et voi luovuttaa verta. Veripalvelun
verenluovutustestin yksi miehille suunnattu kysymys on ”onko sinulla
koskaan ollut seksiä miehen kanssa”. Kun tähän kysymykseen vastaa kyllä,
testi loppuu. ”Miesten välinen seksi on pysyvä luovutuseste.
HIV-tartuntariski on miesten välisessä seksissä niin suuri, että se
katsotaan kohonneeksi riskiksi verivalmisteen turvallisuudelle ja sitä
kautta verta saavalle potilaalle. Aivan tuore tartunta ei näy herkissäkään
testeissä…”

Kun kuulin tästä ensimmäistä kertaa, oli leukani loksahtaa ja murtua.
Mielestäni on käsittämätöntä, että seksuaalinen suuntautuminen estää
auttamasta toista ihmistä. Hi-virus ei katso tarttuessaan seksuaalista
suuntautumista. Eikä siitä ole edes kauaa, kun media myllersi eräänkin
eroottisen tanssijan oikeudessa asti puitavalla HIV-episodilla, joka kyllä
sisälsi ihan vaan sitä heteroseksiä. HIV:n leimaaminen homotaudiksi tai
ylipäätänsä automaattisesti homoseksistä tarttuvaksi on mielestäni
kummallista, sillä elän käsitykseni mukaan yhteiskunnassa, jossa syrjiminen
ei enää ole okei. Ymmärrän kyllä, että elämäntapavalinnat tai tietyt
sairaudet estävät veren luovuttamisen. Homous ei kuitenkaan ole kumpaakaan
näistä. Eikö riitä, että homoseksuaali elää vakituisessa parisuhteessa ja
on vaikkapa aiemmin käynyt itsensä testauttamassa? Minkälaiset prosentit
ovat HIV-riskillä tässä tapauksessa verrattuna heteroseksiin? Tai jos
hetero vie kotiinsa pokan baarista ja harrastaa seksiä ilman tarpeellisia
ehkäisyvälineitä? Entä nyt, verrattuna tähän kammottavaan kahden miehen
väliseen seksiin?

En halua tuomita koko Punaisen Ristin toimintaa. Haluaisin vain, että
tällaiseen epäkohtaa puututtaisiin. Miten tällainen sallitaan
nyky-yhteiskunnassa? Eräskin homoystäväni verenluovutuskeskustelun
yhteydessä totesi: ”Mä en ainakaan sit halua mitään heteroverta!” Ja
haluaisinpa vaan tietää, Punainen Risti, että näkyykö se heteron ”aivan
tuore tartunta” niissä teidän herkissä testeissänne?

Taru Pääkkönen

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten piirihallituksen jäsen

Syyskuun kolumni

  Presidentinvaalit tulevat – oletko valmis?

Tammikuun 2012 presidentinvaaleihin on aikaa enää nelisen kuukautta. Vaikka puolueet vihreitä lukuun ottamatta, eivät virallisia ehdokkaitaan ole vielä valinneet, on tilanne edennyt huomattavasti kesäkuusta. Näyttää siltä, että kaikki kahdeksan eduskuntapuoluetta ovat asettamassa oman ehdokkaansa kilpaan. Puoluerajat ylittäviä yhteisehdokkaita tuskin tullaan uudessa, muuttuneessa poliittisessa tilanteessa näkemään. Presidenttipeli on nyt kuumimmillaan ja on aika luoda silmäys tulevaan.

Onko presidentinvaaleihin osallistumisessa mitään järkeä? Kannatusmittausten huipulla paistatteleva kokoomuksen Sauli Niinistö nauttii niin korkeasta ja laajapohjaisesta kannatuksesta, että kovemmankin politrukin mieli kääntyy luopumisen kannalle. Leikistä pois jättäytymisen puolesta puhuvat myös presidentinvaalien huikeat kustannukset, kun rahojen pitäisi riittää vielä kunnallisvaaleihinkin. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen.

Poliittinen tilanne on muuttunut kuluneen vuoden aikana radikaalisti. Viime eduskuntavaaleissa nähty protestimieliala oli lähellä murskata perinteisen suomalaisen konsensuksen. Poliittisesta keskustelusta ei juuri nyt ole varaa jättäytyä sivuun. Kaikki mahdolliset tilaisuudet on käytettävä jotta me sosialidemokraatit voimme tuoda esiin vaihtoehtomme ja kantamme populismin ja koventuneiden arvojen myllertäessä. Presidenttikilvasta jättäytyminen olisi kohtalokas virhe – vaarana olisi, että jäisimme sivuun poliittisen keskustelun ytimestä. Meidän on oltava siellä, missä keskustelun aallonharjakin on tuomassa kantamme aktiivisesti esille.

Presidentinvaalit ovat oiva tapa pitää omaa politiikkaa esillä ja samalla sähköistää jäsenkenttää tuleviin kunnallisvaaleihin. Tulevissa kunnallisvaaleissa on paljon pelissä ja niihin on siksi lähdettävä hyvin valmistautuneena. Presidentinvaalit läpikäyneinä meillä on paremmat mahdollisuudet olla iskussa myös kuntavaaleissa. Jos saamme hyvän fiiliksen aikaan myös presidentinvaaleissa, onnistumme siinä myös kuntavaaleissa. Täysin eri asia onkin se, millaisen taloudellisen aukon presidentinvaalit tulevat puolueemme kassaan tekemään. Juuri siksi innovatiivisen kampanjoinnin, ei vain rahalla maksettujen mainosten tärkeys kampanjoinnissa korostuu.

Lipposella on myös aivan realistiset mahdollisuudet voittaa vaalit. Suuret kannatusluvut ovat ennenkin sulaneet. On muistettava ette nykyinen presidenttimme Tarja Halonen nousi presidentiksi kaikkien gallupmittauksien ulkopuolelta. Lipposella on paljon samoja etuja kuin Niinistölläkin: pitkä poissaolo päivänpolitiikasta, vakuuttava ura sisä-ja ulkopolitiikan saralla sekä tarvittavaa karismaa. Lipposen voidaan sanoa jopa olevan Niinistöä kokeneempi ulkopolitiikan saralla.

Haasteitakin toki on. Lipposen maine oikeistodemarina ei takaa koko puolueen äänestäjäkunnan kannatusta. Se, miten Ay-liike sanansa asettelee ja miten Lipponen onnistuu profiloitumaan suhteessa työväkeen voi ratkaista paljon. Toinen haaste tulee iästä. Vanhojakin presidenttejä olemme historiassa nähneet mutta Lipponen on jo 70. Tätä taustaa vasten nuorten äänestäjien hankkiminen on haastavaa. Juuri siksi meidän demarinuorten toiminta Lipposen vaalityössä on ensiarvoisen tärkeää. Vain me nuoret voimme omalla toiminnallamme saada ehdokkaastamme myös nuorten asialla olevan presidenttiehdokkaan.

Elämää on myös kannatusmittausten ulkopuolella. Suurin virhe olisi tuijottaa mittauksia ja vetää niistä kauaskantoisia johtopäätöksiä. On hyvä muistaa, että esimerkiksi kevään eduskuntavaaleissa juuri SDP:lle povattiin totaalista romahtamista alle 14% kannatuslukemiin. Aktiivisella ja vahvalla kampanjatyöllä estimme sen, mitä galluppien valossa pidettiin vääjäämättömänä. Paavo Lipposen sanoin kannattaa sanoa ”so what” gallupeille ja keskittyä kampanjointiin. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.

Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten piirihallituksen jäsen

Elokuun kolumni

  Urpilaisen ensimmäinen budjetti

Näin syksyllä on hyvä puhua rahasta. Nimittäin valtion rahoista. Siis siitä mihin niitä taas ensi vuonna käytetään ja mihin ei. Nyt on jokaisen hyvä sisäistää se tosiasia, että raha se vaan pyörittää tätäkin valtiota. Reaalimaailmassa ei edes sitä Taivasten valtakuntaakaan pelkällä pyhällä hengellä rakenneta.

Kiirastultaan elävä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen esitteli ministeriönsä ehdotuksen valtion talousarvioesitykseksi vuodelle 2012. Esityksessä valtiontaloutta viedään vakaasti eteenpäin ja ehdotuksessa sitoudutaan määrätietoisiin toimiin velkakehityksen pysäyttämiseksi.

Hallitusohjelman laajojen sopeuttamistoimenpiteiden toimeenpano aloitetaan heti ensimmäisessä budjetissa, jotta toimien kumulatiivinen vaikutus voidaan maksimoida. Maan hallitus pääsee vääntämään kättä budjetista syyskuun puolessavälissä järjestettävässä budjettiriihessä. Eduskunnankin syysistuntokausi menee budjettia käsitellessä. Budjetti on siis kestopuheenaihe lööpeissä ja poliittisissa puheenvuoroissa seuraavien kuukausien ajan.

Alkuun voidaan todeta, että tämä hallitus alkaa korjaamaan edellisen hallituksen virheitä. Neljässä vuodessa valtion budjetti saatiin kolmen miljardin ylijäämästä kahdeksan miljardin alijäämään. Ja tämä on se tosiasia, minkä kanssa se meidänkin Jutta joutuu painimaan. Budjettiesityksen sopeuttamistoimien seurauksena budjettitalouden alijäämä pienenee tämän vuoden 8,3 miljardista 6,8 miljardiin euroon vuonna 2012. Alijäämä supistuu siis heti ensimmäisenä vuotena noin 1,5 miljardia euroa. Valtionvelan arvioidaan olevan vuoden 2012 lopussa noin 88 miljardia euroa, joka on noin 44 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Menosäästöjen ja veronkiristysten lisäksi valtiovarainministeriön ehdotuksessa on hallitusohjelman mukaisesti toimenpiteitä työllisyyden ja oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. Hallituksen talouspolitiikka tähtää talouden kasvupotentiaalin vahvistamiseen. Vakavasta taloustilanteesta huolimatta ehdotuksessa näkyy voimakas sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kädenjälki. Toisin sanoen, siinä näkyy voimakas SDP:n kädenjälki.

Hallitusohjelmaan sisältyy mittavia tasapainotustoimia, jotka on tärkeää saattaa voimaan nopeasti. Valtiontalouden tasapainon näkökulmasta on erittäin tärkeää, että hallitus toimii nopeasti ja määrätietoisesti tähtäimenään julkisen talouden tervehdyttäminen vaalikauden lopussa.

Taloustilanne on siksi haasteellinen, että sopeuttamistoimissa on syytä edetä etupainotteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitusohjelman mukaisia menosäästöjä ja veronkorotuksia toteutetaan heti vaalikauden alussa. Sopeuttamistoimilla ja hallitusohjelman rakenteellisilla toimilla julkista taloutta vahvistetaan niin, että vaalikauden loppuun mennessä valtion velkasuhde saadaan käännettyä laskuun. Suunnitelman mukaan hallitusohjelman menosäästöistä toteutetaan jo ensi vuonna kaksi kolmasosaa. Menosäästöt kohdistuvat jokaiselle hallinnonalalle. Myös menojen uudelleenkohdennuksia toteutetaan yli 300 miljoonan euron edestä.

Vuoden 2012 talousarvioehdotuksen loppusumma on 52,2 miljardia euroa. Vuonna 2012 vaalikauden menosäästöistä toteutetaan yli puolet eli 1,16 miljardia euroa. Veronkorotuksia toteutetaan ensi vuonna 1,1 miljardin euron edestä. Talouden vahvistamiseksi veropohjaa laajennetaan ja veroperusteita muutetaan sekä verotuksen painopistettä siirretään pois talouden kasvulle haitallisista työn ja yrittämisen verotuksesta. Myös hallitusohjelman mukaiset valmisteverojen kiristykset astuvat voimaan heti ensi vuonna.

SDP:n perusperiaate siitä, että verot määräytyvät maksukyvyn mukaan, huomioidaan näyttävästi budjetissa. Verotuksen sosiaalista oikeudenmukaisuutta lisätään kiristämällä pääomatuloverotusta kahdella prosenttiyksiköllä 30 prosenttiin ja muuttamalla vero progressiiviseksi siten, että yli 50 000 euron pääomatuloista maksetaan veroa 32 prosenttia. Listautumattomien yritysten jakamien osinkojen verovapaata määrää lasketaan. Perintö- ja lahjaverotukseen luodaan uusi veroluokka kaikkein suurimpien perintöjen ja lahjojen verottamiseksi. Näin ne kenellä on varaa, myös kantavat isomman korren yhteiseen kekoon. Oikeudenmukaista on myös se, että kaikkein pienituloisimpien verotusta kevennetään nostamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä ja työtulovähennystä. Ansiotuloverotukseen tehdään tarkistus, jolla pyritään estämään työn verotuksen kiristyminen kaikilla tulotasoilla.

Urpilaisen budjettiesityksessä julkinen talous ei lepää ainoastaan säästöjen ja verojen varassa. Taloudellista kasvua on vauhditettava oikein kohdennutuilla panostuksilla työllisyyden vahvistamiseksi. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä varaudutaan myös tukemaan mahdollista työmarkkinaratkaisua keinoilla, jotka parantavat maan kilpailukykyä, työllisyyttä ja ostovoimaa. Nyt olisikin toivottavaa, että keskusjärjestöt löytäisivät yhteisen sävelen, koska tämä maa tarvitsee keskitettyä työmarkkinaratkaisua. Onko se sitten TUPO vai ei, niin se on makuasia. Olkoot vaikka JOPO, jos se etelärannan asukkaille kelpaa.

Meille nuorille tärkeään aiheeseen, nuorisotyöttömyyden torjuntaan, budjetissa tartutaan tiukasti. Hallitus toteuttaa vaalikauden aikana nuorten yhteiskuntatakuun, joka turvaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikan kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta. Budjettiehdotuksessa tähän tavoitteeseen varataan 30 miljoonaa euroa vuonna 2012. Työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistetään ehdotuksessa kaikkiaan yli 150 miljoonalla eurolla enemmän kuin tänä vuonna. Budjetti vauhdittaa talouskasvua myös tukemalla rakentamista, perusteollisuutta ja uusia kasvualoja.

Ensivuoden budjettia on laadittu poikkeuksellisen vaikean kansainvälisen taloustilanteen keskellä. Vielä ehtii paljon vettä virrata Vantaan joessa (varmaan muutama kaljakellujakin) ennen kuin tilanne selkeytyy. Oma veikkaukseni on se, että jos ensi keväänä ei romahda, niin sitten ollaan jo plussan puolella. Kunnallisvaalien kannalta olisi tietenkin toivottavaa, jos tämä eräiden maiden tukikriisi saataisiin hoidettua. Mikäli näin ei ole, tulee Perussuomalaiset tekemään demokraattisen vallankumouksen useassa kunnassa. Siihen ei edes auta Virkkusen kuntauudistus.

Nostan hattua sille, että valtiovarainministeriön ehdotuksessa ryhdytään päättäväisiin toimiin velkaantumiskehityksen kääntämiseksi useilla sopeuttamistoimilla. Samalla ehdotuksessa sitoudutaan hallitusohjelman painopistealueen mukaisesti köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseen. Kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta parannetaan. Heti vuoden 2012 alusta toteutetaan hallitusohjelman mukainen historiallisen suuri perusturvan parannus. Työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan 100 eurolla kuukaudessa. Myös asumistuen tulorajoja, toimeentulotuen perusosaa ja yksinhuoltajien toimeentulotukea korotetaan heti ensi vuoden alusta. Perusturvan parantaminen kohdistuu tehokkaasti yksityiseen kulutuskysyntään, jolla on myös positiiviset vaikutukset talouskasvuun.

Nyt vain toivotaan sitä, että hallituksen viisaat päät eivät ehdotusta aivan totaalisesti muuta. Sillä jos näin tekevät, tekee se tästäkin tekstistä turhan, ja ehkä siinä sivussa sinunkin arjestasi hieman huonomman. Ainiin, kuntatalouskaan ei romahda, vaikka keskusta niin väittääkin. Tämä hallitus rakastaa palveluita, eikä rajoja. Keskustaa vaan harmittaa kun ei voi enää verorahoilla pitää piiritoimistojaan kunnantaloilla.

Joona Räsänen

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten piirihallituksen jäsen

Heinäkuun kolumni

  Maksuttomat oppikirjat kaikille!

Yllätyin iloisesti opetusministeri Jukka Gustafssonin kaavailuista että lähitulevaisuudessa osa lukion oppikirjoista voitaisiin kustantaa valtion kassasta.  Loistavaa! Tämä olisi pitänyt sanoa ääneen jo paljon aikaisemmin, sillä johan Suomen lakikin sanoo että toisen asteen koulutuksen tulee olla maksutonta.

Mutta mikäs pääsi unohtumaan? Toisen asteen opintojen parissa pakertaa lukiolaisten lisäksi myös ammattiin opiskelevia. Niin oppikirjat kuin kalliit työvälineetkin aiheuttavat ammattiin opiskelevan kukkaroon tuntuvan loven, työvälineet kun saattavat usein maksaa monta sataa euroa. Esimerkiksi työturvallisuusvälineet kuuluvat oppilaitoksen kustannettaviksi mutta maksajana on valitettavan usein opiskelija itse.

Lisäksi toisella asteella ongelmana ovat myös laittomat materiaalimaksut. Tällaisia maksuja peritään usein ns. ”monistemaksuna” jolloin opiskelijaa laskutetaan monisteista vaikka ne olisivat kuuluneet kurssien oppimateriaaleihin. Muistan omiltakin opiskeluajoiltani kuinka oppilaitos peri joka lukuvuosi 20 euron maksun monisteista. Vaikka maksut ovat laittomia, kerätään niitä useissa oppilaitoksissa ja opiskelija on harvoin tietoinen maksujen laittomuudesta. Toisen asteen opiskelijajärjestöt tekevätkin hartiavoimin töitä jotta nämä laittomat materiaalimaksut saataisiin kitkettyä.
Jotta maksuton koulutus aidosti toteutuu, on ilmaiset oppikirjat sekä työvälineet taattava koko toiselle asteelle ja lisäksi kitkettävä kaikki laittomat materiaalimaksut.

Laura Ylitalo

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten varapuheenjohtaja

Kesäkuun kolumni

  Miljonääriäidit ja aivopesu

Katsoin eräänä iltana televisiosta pätkän Ruotsin miljonääriäidit -nimistä tositv-ohjelmaa. Tämä ei ollut hyvä idea, ainakaan oman verenpaineeni kannalta. Ohjelman tarkoituksena on tietysti saada katsojat paheksumaan mokomien hienostorouvien edesottamuksia. Siinä ohjelma minun kohdallani onnistui.

 Tuntuu totisesti hieman turhalta esimerkiksi kierrättää sanomalehtiä ja säilykepurkkeja, kun samaan aikaan ohjelmassa esiintyneellä kolmen ihmisen taloudella on neljä autoa. Joillakin ihmisillä on liian vähän, ja näillä ihmisillä on aivan liikaa. Se tuskin tekee hyvää heillekään, ja vielä vähemmän se tekee hyvää maailman köyhille ja ympäristölle.

 Suurin maailman ongelmien aiheuttaja on kapitalismi. Kapitalismin on pyrittävä jatkuvaan talouskasvuun, tai se ei enää toimi. Kapitalistisessa yhteiskunnassa ihmiset pyrkivät (yleensä) kohti suurempaa materiaalista hyvinvointia. Sitä maailma ei kestä. Jos kaikki ihmiset saavuttavat miljonääriäitien elintason, me kaikki kuolemme. Jo tavallisen suomalaisen elintaso on liikaa. Ympäristömme tuhoutuu vääjäämättä, ellei jotakin tehdä.

Ratkaisuna näkisin maailmanlaajuisen suunnitelmatalouden, sosialismin. Sosialismi pahimmillaankin epäonnistuu ja estää siten talouskasvun, parhaimmillaan kaikille saavutetaan riittävä elintaso. Kaikki pitää jakaa tasan.

 Suunnitelmatalouden etuna näen myös mahdollisuuden reagoida ongelmiin nopeasti. Kapitalismissa esimerkiksi menee vielä vuosikymmeniä, ennen kuin polttomoottoriautoista päästään eroon. Ympäristömme tila vaatii mielestäni jopa diktatuuria, joka pakottaa luopumaan saastuttavista ja luonnonvaroja tuhlaavista elintavoista. Vapautta pitää rajoittaa. Vaikea ongelma vaatii vaikeita ratkaisuja. En usko, että oikeasti on mahdollista pelastaa maailmaa hamppuvaatteilla ja junilla ajelulla. Kansalaiset pitää pakottaa luonnonsuojeluun, jos sen halutaan olevan tehokasta. Minä ainakin olisin valmis luopumaan elintasostani, jos kaikkien muidenkin pitäisi tehdä niin.

 Silläkin uhalla, että vaikutan ekofasistilta, haluan kertoa, että en näkisi mitenkään mahdottomana ihmisten aivopesua ja voimakasta propagandan levittämistä. Sana ”aivopesu” saa varmaankin monien mielissä varsin negatiivisen reaktion aikaan, mutta haluan huomauttaa, että kyllä nykyinen ”vapaa” yhteiskuntakin on täynnä aivopesua ja propagandaa. Mainokset ja uutiset ovat sitä. Televisio-ohjelmat ovat sitä. Kyse onkin siitä, että muuttaisimme aivopesun luonnetta. Miljonääriäidit -ohjelma on tietysti sikäli hyvä, että se voi saada kansalaisen kammoksumaan ja halveksimaan moista elämäntapaa. Mutta näitä miljonääriäitejä ei kuitenkaan pitäisi olla olemassa!

Aleksanteri Gustafsson

18.6.2011

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen

Toukokuun kolumni

 ”Ammattiliittojen pro”

Pitkään ehdin tutuilleni vouhota ammattiliittojen vaisuista otteista työtaisteluissa. On tuntunut, että aina ne työnantajat ovat niskan päällä ja askeleen edellä tavallisia kuolevaisia, meitä työntekijöitä. Isot herrat istuvat toimistoissaan ja nauravat ammattiliittojen vaatimattomille vaatimuksille. He tietävät voivansa maksaa liittojen vaatimia summia, mutta he eivät sitä halua tehdä. Liittojen vaatimat työehdot eivät heitä edes kiinnosta, koska raha ja ainoastaan raha, on se mistä he välittävät. Ammattiliitto pro laittoi kuitenkin pyörät pyörimään.

Paperiteollisuuden toimihenkilöitä edustava ammattiliitto Pro aloitti helmikuun puolessavälissä neuvottelut  paperiteollisuuden työnantajia edustavan metsäteollisuuden kanssa. Tarkoituksena oli neuvotella toimihenkilöiden palkankorotuksista sekä palkkausjärjestelmästä, joka olisi luonut alalle yhteisen palkkataulukon. Neuvottelut eivät edistyneet ja päätyivät umpikujaan maaliskuun puolessavälissä, jolloin Pro ilmoitti irtisanovansa paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen 1.4.2011 alkaen. Paperialalla kun oltiin katsottu olevan varaa palkankorotuksiin, koska niin UPM:n kuin myös Stora Enson liikevoitto oli viime vuonna yli 700 miljoonaa euroa. Lisäksi viime vuoden aikana Stora Enson sisäinen tehokkuus sekä tase olivat vahvistuneet. Kyseisistä faktoista huolimatta työnantajat olivat haluttomia kehittämään palkkausjärjestelmää tai suostumaan työntekijöiden palkankorotuksiin. Huhtikuun alkupuolelta Pro on yrittänyt herätellä työnantajia, ensin aloittamalla koko alaa koskevan ylityökiellon, jonka jälkeen järjestämällä lakkoja ympäri Suomen paperiteollisuudentehtaita missä milloinkin. Työnantajat eivät heränneet kunnolla pienistä töytäisyistä vaan käänsivät kylkiään ja jatkoivat unta. Vai jatkoivatko?

Kaiken älämölön keskellä työnantajat olivat pyrkineet ylityökiellon ja lakkojen kiertämiseen. Muun muassa työnantajaliitto väläytteli vaihtoehtoja lakon kiertämiselle käyttämällä vuokratyövoimaa sekä alihankkijoita. UPM:n suunnitelmissa oli heidän keski-Euroopan henkilöstön lennättäminen Suomeen hoitamaan lakon alaisia tehtäviä. Sappi Finland Kirkniemen tehtaalla painostettiin työntekijöitään kouluttamaan kesätyöhenkilöstöä lakkotöihin. Vastalauseena työnantajien toimille, Pro ilmoitti aikaistavansa lakkojaan ja silloin iso paha karhu heräsi metsän keskeltä. Pro:ta arvosteltiin toimineen vastoin työmarkkinoiden pelisääntöjä. AY-väkeä kohden heitettiin syytöksiä heidän yhteistyökyvyttömyydestä ja liian nopeista vaatimuksista. Ja mansikkana kakun päällä työnantajat kehtasivat valittaa, miten paljon heidän liiketoimintansa tulee kärsimään.

Nyt olisi tulkkauksen paikka. Väitös Yksi: Pro toimi vastoin pelisääntöjä? Onko ylityökieltojen tai lakkojen kiertäminen pelisääntöjen mukaista? Onko oikein painostaa työntekijöitään kouluttamaan väkeä korvaamaan itseään? Väitös kaksi: AY-väki on yhteistyökyvytöntä? Työnantajat olivat neuvotteluiden alusta alkaen haluttomia sopimaan palkkauksen kehittämisestä tai ylipäätään vakavasti kuulemaan toimihenkilöitä. Työnantajat eivät korviaan heilauttaneet työntekijöiden vaatiessa palkkausjärjestelmän perustuvan työn kasvaneeseen vaativuuteen sekä henkilökohtaiseen osaamiseen.

Väitös kolme: Tulivatko AY-väen vaatimukset työnantajille liian nopeasti? Eivätkö työnantajat muistaneet, että esim. metsäteollisuus on jo useamman vuoden aikana lupaillut yhteisen palkkausjärjestelmän käyttöönottamista? Tiesivätkö työnantajat, että he olivat pari vuotta sitten uudistaneet paperitehtaiden ”duunareiden” palkkausjärjestelmää? Työnantajat, tietenkin yhdessä AY-väen kanssa, ovat viimeisten viiden vuoden aikana käyneet kolmet neuvottelut palkkausjärjestelmän uudistamisesta, joten miten termiä ”liian nopeat vaatimukset” voidaan edes tässä yhteydessä käyttää?

Tarkoitukseni ei ole nostaa ammattiliitto Pro:ta ohi muiden ammattiliittojen. En myöskään tarkoita, että muut ammattiliitot eivät ole saaneet mitään aikaiseksi työtaisteluissaan. Ihmisten on kiinnitettävä huomiota työtaistelujen kovuuteen. Varsinkin tavallisten ensimmäisten ja toisten kerrosten työntekijöiden, on hyvä tiedostaa miten vähän suurin osa työnantajista välittää heidän työoikeuksistaan ja miten kovaa he ovat valmiita pelaamaan, jotta eivät joutuisi antamaan periksi.

Pro oli alun alkaen toiminut fiksusti, määrätietoisesti ja päättänyt hoitavansa neuvottelut oikealla kädellä vasemman sijasta.  Avoimella kämmenellään Pro tarjosi ehdotuksiaan työnantajille, jotka pitivät omat nyrkkinsä suljettuina. Pro pikkuhiljaa rupesi sulkemaan kämmentään, jolloin alkoivat ylityökiellot ja lakkovaroitukset. Työnantajien kämmenet aloittivat kevyen hikoilun mikä poiki lakon kiertämisyrityksiä. Pro sulki kätensä nyrkkiin, jonka myötä melkein kaikki paperiteollisuuden toimihenkilöt menivät lakkoon, ja iski oman nyrkkinsä rystyset vasten työnantajan nyrkin rystysiä. Pro iski kovalla kovaa vastaan koko ajan tiedostaen, että se on ainoa keino saada äänensä kuuluviin ja vaatimuksensa läpi. Kunnioitus työntekijöitä kohtaan työnantajien puolelta on niin minimaalinen, että vain päättäväiset ja radikaalit ideat saavat mahdollisuuden toteuttaa itseään. Tämän takia Pro toimi aivan oikein toteuttaessaan suunnitelmiaan periksiantamattomalla asenteellaan, sekä asettamalla kovat panokset pöytään.

Ivan Bazoulev
 
Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten jäsen

 Huhtikuun kolumni

  Nykypolitiikka tarvitsee vahvoja visioita

Hyvinvointivaltio on suomalaisille käsite, joka herättää aina kysyttäessä vahvaa kannatusta. Mikään muu asia, ei nouse ylitse muiden kysyttäessä kansalaisilta, mikä on politiikkamme suurin saavutus historiassa. Tämä ei ole yllätys. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusajatus oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja kaikkien mukaanotosta on yhä edelleen asia, joka on kiinteä osa monen suomalaisen ajatusmaailmaa. Horisontissa näkyy kuitenkin myrskypilviä.

Suomalainen hyvinvointivaltio on suurten haasteiden edessä. Väestön ikääntyminen, velka ja menojen jatkuva kasvu ovat vain esimerkkejä niistä haasteista, joita Suomella on edessään seuraavina vuosikymmeninä. Hyvinvointivaltiomme kohtaa haasteita, joista se ei tule selviämään nykymuotoisena, jollaisena se on ollut jo useita vuosikymmeniä.

Hyvinvointivaltiomme tulee muuttumaan ja sen täytyykin muuttua. Muutosta ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Muutos ei tarkoita hyvinvointivaltiomme tuhoa vaan – kuten aikanamme on tapana sanoa – päivitystä. Hyvinvointivaltion perusajatusta ei tulla hävittämään. Tällä päivityksellä hyvinvointivaltiota tehdään dynaamisemmaksi ja ajan haasteita vastaavammaksi. Samalla useita kunnolla huomiotta jääneitä asioita, kuten kannustinloukkuja ja valtion kokoa tulee käsitellä.

Poliittisilta päättäjiltä tarvitaan tähän 2000-luvun suomalaiseen hyvinvointivaltioon vahvaa poliittista tahtoa ja kykyä tarttua suuriin, mutta vaikeisiin kysymyksiin. Jollei tätä poliittista tahtoa löydy, voimme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiolle. Uusi hyvinvointivaltio rakennetaan vaikeiden ja epäsuosittujen päätösten kautta. Niitä on kuitenkin tehtävä, sillä todellinen uudistuminen ei ole vain korulauseita ja sirkushuvia äänestäjille. Rohkea ja vastuullinen uudistus vaatii rohkeita uudistajia.

Hyvinvointivaltiomme päivitettyä versiota ei rakenneta mainostoimistojen avulla. Päivitetyllä hyvinvointivaltiolla en tarkoita kokoomuksen ”Paremminvointivaltiota” tai vihreiden ”Uutta Suomea” jotka ovat vain sloganeja, ilman todellisia näkemyksiä tai keinoja. Puolueilta tarvitaankin sloganien sijaan selkeitä ja laajoja kantoja siihen, millaisena he uuden hyvinvointivaltion näkevät. Suomeksi tämä tarkoittaa visioiden luomista. Puolueiden luomien visioiden pohjalta myös kansalle tarjoutuisi kokonaisvaltaisia vaihtoehtoja, joista valita uurnilla mieleisin. On pidettävä mielessä, että esimerkiksi sosialidemokraattien ajatus maksuttomasta koulutuksesta osana yhteiskuntaa oli aikanaan visio, joka lopulta toteutui. Nykypäivänä samankaltaisten suurisuuntaisten visioiden löytäminen puolueiden ohjelmista on miltei mahdotonta. Tämä saattaa osaltaan selittää myös sitä, miksi moni kansalainen tuntee, että puolueissa ei ole eroja. Ei saa käydä niin, että visiot katoavat politiikastamme. Jos näin käy, katoaa myös hyvinvointivaltion tulevaisuus.

Otetaan muutama suuntaa-antava esimerkki visioista ja visionääreistä joillaisia uskon myös suomalaisen politiikan tarvitsevan todellisten tulevaisuudennäkymien rakentamiseksi. Esimerkit tulevat Englannista, jonka liberaali hyvinvointivaltio on ollut murroksessa paljolti näiden päättäjien aikana. Ensimmäinen on Labourin – paikallisen työväenpuolueen - pitkäaikainen nokkamies Tony Blair. Blair yhdisti pääministerinä toimiessaan (1994 – 2007) vallankumouksellisesti kapitalismin ja hyvinvointiyhteiskunnan. Valtion toimintakyvyllä oli Blairille sen kokoa enemmän merkitystä. Myös verotus nostettiin pöydälle ja sitä uudistettiin. Vanhanaikainen byrokratiakoneisto muuttui sujuvammaksi. Blairin työstä syntyikin ns. kolmannen tien sosialismi, jonka tunnemme myös lyhyesti kolmantena tienä. Toinen uudistaja ja visionääri on konservatiivien nykyinen puheenjotaja ja pääministeri David Cameron, joka tunnetaan viimeaikaisista thatchermaisita säästötoimistaan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt visio, joka on Cameronin politiikan ydintä. Cameron viljelee tiuhaan visiotaan yksilöiden yhteiskunnasta ja siirtymisestä vahvaan kansanvaltaan, jota hän myös osaltaan pyrkii toteuttamaan konservatiivisella politiikallaan.

Olipa mainitsemieni henkilöiden politiikasta mitä mieltä tahansa, voi kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että heidän poliittinen ajattelunsa ei ulottunut vain yhdelle hallituskaudelle vaan ne sisälsivät laajempia visioita yhteiskunnan rakenteesta. Tämä laaja-alaisuus selittää myös sen, miksi kansa antoi Englannissa niin pitkään tukensa Blairille. Kansa halusi nähdä ja kuulla sen, minne maata oltiin viemässä ja mitä valtiolle oltiin tekemässä. Tällaisia laaja-alaisia suuntaviivoja ja näkemyksiä näkee suomalaisessa politiikassa valitettavan vähän. Tämän visiottomuuden voi suoraan johtaa siihen, miksi meillä ei enää ole juuri lainkaan todellisia valtiomiehiä.

Mitä näiden esimerkkien avulla yritän tuoda esille on se, että kokonaisuuksia näkeviä vision ja vaihtoehdon tarjoajia tarvitaan myös Suomessa  - poliittisen kentän kaikilta laidoilta. Nykypolitiikassamme näyttää valitettavasti siltä, että kaikki pyrkivät tarjoamaan enemmän tai vähemmän oikeudenmukaista ja reilua tulevaisuutta, ilman että halutaan todella kertoa miten Suomea halutaan rakentaa - jos sitäkään edes tiedetään. Tälläistä klassista totuuspakoa on ollut vaaleissa tarjolla suunnasta jos toisesta. Vaarana on, että politiikka muuttuu lyhytnäköiseksi, jolloin politiikkaa ryhdytään tekemään sen mukaan, mikä aihe milloinkin on otsikoissa. Syntyy tilanne, jossa ei nähdä metsää puilta.

Kun tv-studioiden spottivalot jälleen neljän vuoden päästä syttyvät ja puolueiden puheenjohtajat marssivat esiin, haluan nähdä visioita – kokonaisvaltaisia ja mietittyjä näkemyksiä ja keinoja siitä, mihin kukin puolue haluaa Suomen viedä. Hyvinvointiyhteiskuntamme murros kaipaa nyt kipeämmin kuin koskaan vahvoja visioita siitä, miten ja millaiseksi  hyvinvointivaltiotamme kehitetään. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ansaitsee sen.

Eemeli Peltonen

30.4.2011

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen