Uutiset

Kia Koskelin Uudenmaan piirin järjestösihteeriksi

Uudenmaan piirin järjestösihteerin äitiysvapaan sijaiseksi on valittu Kia Koskelin. Kia aloitti tehtävässä 10.9.2018. Vantaalainen Kia opiskelee nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Hän on toiminut Vantaan nuorisovaltuuston, Vantaan Demarinuorten sekä Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton Uudenmaan piirin puheenjohtajana. Kia on lisäksi mukana kunnallispolitiikassa Vantaan teknisen lautakunnan jäsenenä. ”Uudenmaan Demarinuoret on minulle tuttu ja tärkeä järjestö, jonka parissa olen valmis […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Pinja Perholehto Demarinuorten varapuheenjohtajaksi

Uudenmaan Demarinuoret tukee Pinja Perholehtoa Demarinuorten varapuheenjohtajaksi sekä Sonja Pääsukenea, Kimi Uosukaista ja Tuukka Erosta Demarinuorten liittohallitukseen. Piirijärjestön tukemat ehdokkaat Demarinuorten johtoon asetettiin lauantaina 17. maaliskuuta 2018 Espoossa järjestetyssä piirin kevätkokouksessa. Pinja Perholehto on 21-vuotias hyvinkääläinen kaupunginvaltuutettu ja Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n varapuheenjohtajana […]

Lisää ›

Sonja Pääsukene Vantaan Demarinuorten puheenjohtajaksi

Sonja Pääsukene on valittu Vantaan Demarinuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2018 yhdistyksen syyskokouksessa Myyrmäkitalossa 25.marraskuuta 2017. Hän voitti äänestyksessä nykyisen puheenjohtajan Kia Koskelinin. Pääsukene on 22-vuotias Vantaan kaupunginvaltuuston varavaltuutettu, ympäristölautakunnan jäsen sekä Demarinuorten liittohallituksen jäsen. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Vantaan nuorisovaltuustossa sekä Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:ssä. – Tulevasta vuodesta tulee tekemisen vuosi! Poliittisen […]

Lisää ›

Pinja Perholehto Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajaksi

Pinja Perholehto on valittu Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2018 piirin syyskokouksessa Lohjalla 11.marraskuuta 2017. Perholehto on 20-vuotias hyvinkääläinen kaupunginvaltuutettu ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n varapuheenjohtaja. − Tuleva vuosi käynnistyy vauhdikkaasti presidentinvaaleilla. Me nuoret tulemme olemaan näkyvästi SDP:n ehdokkaan Tuula Haataisen tukena. Tuula on vahva arvojohtaja, jolla on rohkeutta puolustaa feminismiä, oikeudenmukaisuutta ja reilua […]

Lisää ›

Sofia Nevalainen valittu jatkokaudelle Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajaksi

Sofia Nevalainen on valittu jatkokaudelle Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2017 piirin syyskokouksessa Vantaalla 5. marraskuuta 2016. Nevalainen on 21-vuotias loviisalainen Demarinuorten aktiivi ja toiminut piirin puheenjohtajana vuodesta 2016.   − Tulevan vuoden tärkeimpiä haasteita Uudenmaan Demarinuorille ovat kevään kuntavaaleissa menestyminen ja nuorten ehdokkaiden tukeminen sekä piirin varainhankinnan kehittäminen. Tavoitteena on saada jokaisesta kunnasta, joissa on […]

Lisää ›

Maailmanpolitiikan koulu – hae koulutukseen ja tule oppimaan!

Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä ja kansainvälisestä toiminnasta? Työväen Sivistysliitto järjestää yhdessä Kalevi Sorsa -säätiön, Demarinuorten ja Työväen Akatemian kanssa kansainvälisiin ilmiöihin keskittyvän koulutuksen/koulutusjakson. Viidessä viikonloppuseminaarissa ja niiden välillä tapahtuvan omatoimisen työskentelyn myötä osallistujat perehtyy syvällisesti kansainvälisen toiminnan perusteisiin ja sen eri muotoihin. Koulutuksen suojelijana toimii Erkki Tuomioja. Lähijaksojen ajankohdat: 18.-19.2.2017 6.-7.5.2017 19.8.2017 7.-8.10.2017 2.13.2017 Lähijaksojen välillä […]

Lisää ›

Hae Demarinuorten työryhmiin!

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta, tasa-arvokysymyksistä, työelämän kehittämisestä tai koulutuspolitiikasta? Haluatko verkostoitua ja vaikuttaa konkreettisesti Demarinuorten poliittiseen linjaan? Hae Demarinuorten työryhmiin! Liittohallitus päätti kokouksessaan avata haun seuraaviin työryhmiin: -Kansainvälisten asioiden jaosto -Tasa-arvotyöjaosto -Toisen asteen koulutuspoliittinen työryhmä -Työelämätyöryhmä Kiinnostuitko? Hae yhteen tai useampaan työryhmään! Alla ohjeet ja tarkemmat kuvaukset työryhmien työstä.   Kansainvälisten asioiden jaosto Demarinuorten kansainvälinen […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuorten ehdokkaita Demarinuorten uuteen liittojohtoon

Uudenmaan Demarinuorten ehdokkaat Demarinuorten liittojohtoon menestyivät hyvin Tampereella 27.- 29.5. järjestetyssä Demarinuorten 26. liittokokouksessa. Nuorisoliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin 21-vuotias järvenpääläinen Eemeli Peltonen. Lisäksi Demarinuorten liittohallitukseen varsinaisiksi jäseniksi valittiin 21-vuotias vantaalainen Sonja Pääsukene, 22-vuotias hyvinkääläinen Jussi Kukkola ja 28-vuotias lahtelainen Sara Etola. ‒ On suuri kunnia saada toimia Demarinuorten ensimmäisenä varapuheenjohtajana tulevan kaksivuotiskauden ajan. Nyt liittokokouksen […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Jussi Kukkola, Sonja Pääsukene ja Sara Etola Demarinuorten liittohallitukseen

Uudenmaan Demarinuoret esittää Jussi Kukkolaa, Sonja Pääsukenea ja Sara Etolaa Demarinuorten liittohallitukseen. Piirijärjestön ehdokkaat Demarinuorten liittohallitukseen asetettiin tänään lauantaina 19. maaliskuuta Hyvinkäällä järjestetyssä piirin kevätkokouksessa. − Jussi, Sonja ja Sara ovat kaikki pitkäaikaisia ja osaavia Uudenmaan Demarinuorten aktiiveja. Heitä on piirin helppo lähteä kannattamaan liiton päättäville paikoille. Demarinuoret tarvitsee juuri Jussin, Sonjan ja Saran kaltaisia […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Eemeli Peltonen Demarinuorten varapuheenjohtajaksi

Uudenmaan Demarinuoret esittää Eemeli Peltosta Demarinuorten varapuheenjohtajaksi kaudelle 2016-2018. Peltonen on 21-vuotias järvenpääläinen kaupunginvaltuutettu. Hän toimi Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajana vuosina 2014 ja 2015. Peltonen on myös toiminut kuluneen kahden vuoden ajan Demarinuorten liittohallituksen jäsenenä. − Uudenmaan nuorisopiirillä on ilo esittää Eemeliä Demarinuorten seuraavaksi varapuheenjohtajaksi. On välttämätöntä, että nuorisoliiton seuraavaan liittojohtoon saadaan sellaista kokemusta ja näkemystä, […]

Lisää ›