Kannanotto

Uudenmaan Demarinuoret: Hallituksen havahduttava nuorten tulevaisuudenuskon romahdukseen

Uudenmaan Demarinuoret vaatii hallitusta havahtumaan suomalaisnuorten tulevaisuudenuskon romahdukseen. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan nuorten luottamus tulevaisuutta kohtaan on heikentynyt merkittävästi. Vuonna 2016 55% nuorisobarometriin vastanneista suhtautui optimistisesti Suomen tulevaisuuteen, kun vuonna 2014 vastaava luku oli 64 prosenttia ja vuonna 2008 74 prosenttia.   – Sekä nuorten luottamus Suomen tulevaisuuteen että oman taloudellisen tilanteen parantumiseen on pudonnut nuorisobarometrissa […]

Lisää ›

Lahden Demarinuoret: Nuorille maksuton ehkäisy

Lahteen on monien muiden kuntien tapaan tehty ajankohtainen ja tärkeä kansalaisaloite maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille lahtelaisnuorille. Nuorten maksuton ehkäisy on myös yksi Demarinuorten kuntavaaliteemoista ja sen takana on lisäksi muitakin nuorisojärjestöjä. Maksutonta ehkäisyä on kokeiltu jo useammassa kunnassa ja Lahden on vihdoin syytä liittyä tähän joukkoon. Esimerkiksi Raumalla on tämä ollut käytössä jo useamman vuoden […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Katastrofaalinen eläkealoite on torjuttava

Uudenmaan Demarinuoret vetoaa Uudenmaan ja Hämeen Sosialidemokraattien puoluekokousedustajiin, ettei puoluekokousaloitetta työeläkeindeksin palauttamisesta palkkapainotteiseksi indeksiksi hyväksyttäisi. Aloitteen toimenpiteet eivät korjaa eläkeläisköyhyyteen johtavia ongelmia, ja Eläketurvakeskuksen asiantuntijat ovat todenneet puolueettomassa selvityksessään, etteivät aloitteen puolesta esitetyt argumentit ole kestäviä. ”Eläkeläisköyhyys on todellinen yhteiskunnallinen ongelma, mutta se vaatii laajempaa huomiota olemassa oleviin rakenteisiin. Esimerkiksi köyhyys koskettaa suurempaa osaa eläkeläisnaisista […]

Lisää ›

Vantaan Demarinuoret: Antti Lindtman SDP:n puheenjohtajaksi

Vantaan Demarinuoret vetoaa voimakkaasti vantaalaiseen kansanedustajaan Antti Lindtmaniin, jotta hän lähtisi tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta helmikuun alun puoluekokouksessa. Järjestö päätti kannastaan syyskokouksessaan Helsingissä 19.marraskuuta 2016. – Sosialidemokraattien on nyt otettava rohkea ja pitkä askel tulevaisuuteen. Tarvitsemme uutta virtaa ja energiaa. Uskon Antti Lindtmanin parhaiten pystyvän viemään sosialidemokraattista liikettä eteenpäin ja uudistamaan puoluetta, Vantaan Demarinuorten vuodelle 2017 […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Nuorten työllisyyskummitoiminta käyttöön kunnissa

Uudenmaan Demarinuoret esittää nuorten työllisyyskummitoiminnan käyttöönottoa Suomen kunnissa nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Työllisyyskummitoiminnassa on kyse toimintamallista, jossa nuori työnhakija saa opastusta työpaikan etsimisessä ja hakuprosessissa. Työllisyyskummina voisi toimia kuka tahansa vapaaehtoinen, esimerkiksi pitkän työuran tehnyt seniorikansalainen.   ‒ Nuorten työllisyyskummitoiminta olisi uusi ratkaisumalli pahenevaan nuorisotyöttömyyteen. Se ei yksin poistaisi ongelmaa, mutta olisi kokeilemisen arvoinen uusi, kevyt toimenpide […]

Lisää ›

Sofia Nevalainen: Seksi ei saa olla tabu

Vantaan Demarinuoret jakoi nuorille ilmaisia ehkäisyvälineitä Vantaan kaupungintalolla järjestetyillä Vaikuttaja-päivillä 27.4.2016. Heräsi kuitenkin kysymys, onko alle 16-vuotiaiden haltuun ollut sopivaa luovuttaa kondomeja. Suomessa alle 16-vuotiaat ovat suojaikärajan piirissä. Suojaikäraja ei kuitenkaan estä nuoria harrastamasta seksiä toistensa kanssa. Nuoret eivät ole mikään ryhmä, jossa kaikki kehittyvät maagisesti samaan tahtiin. Jotkut nuoret kypsyvät nopeammin ja kiinnostuvat uusista […]

Lisää ›

Kukkola: Onko opiskelija hallitukselle rasite?

Opiskelijat ovat matalimman sosiaaliturvan saava ryhmä ja elävät laskennallisesti köyhyysrajan alapuolella. Mikäli suomalaisille halutaan taata tasavertainen mahdollisuus kouluttautua, opintotuki on pidettävä opintorahapainotteisena ja sidottava indeksiin. Indeksiin sitominen oli myös esityksenä hallituksen 1.3. valmistuneessa opintotukiselvityksessä. Porvarihallituksen ensimmäisiä tekoja vaalikauden alussa 2015 oli opintotuen indeksisidonnaisuuden purkaminen. Eihän se ehtinytkään olla indeksissä kuin alle kaksi vuotta. Pitkässä juoksussa […]

Lisää ›

Lahden Demarinuoret: Jokainen voi vaikuttaa ISISin vahvuuteen

Maailmassa on käynnissä suurin kansanvaellus sitten toisen maailmansodan ja tämä heijastuu myös Suomeen. Viime kuukausina Suomi on vastaanottanut suuren määrän turvapaikanhakijoita jotka pakenevat sotaa ja terrorijärjestö ISIStä sekä pienempiä ääriryhmittymiä. Terroristijärjestö ISIS kasvattaa joukkojaan värväämällä nuoria mukaan ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Lahden Demarinuoret toteaa, että paras keino ennaltaehkäistä terroristijärjestön kasvua on panostaa sitä pakenevien integrointiin […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Y-junan lakkauttaminen olisi kallis virhe

Hallitus aikoo lakkauttaa Helsingin ja Raaseporin välillä liikennöivän Y-junan osana sen raideliikenteen ostopalveluista tavoittelemaa 12 miljoonan euron säästöä. Uudenmaan Demarinuoret vaatii hallitusta harkitsemaan uudelleen päätöstään ja liikennepolitiikkaansa kokonaisuutena. – Y-junalla on olennainen merkitys Länsi-Uudellemaalle. Siuntion ja Raaseporin kaavoitus on rakennettu junayhteys huomioiden ja sen varaan. Y-junan äkillinen lakkauttaminen johtaisi vaikeasti ennakoitaviin seurauksiin koko Länsi-Uudellamaalla. Pitkällä […]

Lisää ›

Uudenmaan Demarinuoret: Itäinen rantarata kirjattava hallitusohjelmaan

Uudenmaan Demarinuoret vaatii itäisen rantaradan kirjaamista tulevan hallituksen hallitusohjelmaan. Järjestön mielestä kevään eduskuntavaalien jälkeen työnsä aloittavan hallituksen on tehtävä rantaradasta vähintään kattava selvitys ja uusi kustannusarvio. – Itäisen Uudenmaan kannalta raideliikenteen rakentaminen Helsingistä itään olisi merkittävä askel kohti elinvoimaisempaa ja kilpailukykyisempää aluetta. Investointi raideliikenteeseen parantaisi alueen työllisyyttä ja hyvinvointia sekä varmasti maksaisi itsensä moninkertaisena takaisin, […]

Lisää ›